Lausunto pro gradu -tutkielmasta
Tarkastajat: Harri Laine ja Seppo Sippu
Sukututkimuksessa tallennetaan tietoja henkilöistä, heidän elinkaaristaan ja heidänvälisistä suhteistaan. Tiedot perustuvat yleensä erilaisiin arkistotietoihin ja niistätehtyihin päätelmiin. Sukututkimusta voidaan tehdä manuaalisesti, mutta nykyäänon tarjolla myös useita sukututkimustiedon käsittelyyn tarkoitettuja ohjelmistoja.Tutkielma kartoitetaan minkälaista tietoa sukututkimuksessa käsitellään, miten tätätietoa on mallinnettu ja miten eri sukututkimusohjelmat tietoa käsittelevät.Edelleen tarkastellaan mihin suuntaan sukututkimustiedon käsittely on kehittymässä.
Tutkielman tekijä on ollut itse laatimassa yhtä Suomessa laajalti käytössä olevaasukututkimusohjelmistoa ja osoittaa tuntevansa aihepiirin hyvin myös oman ohjelmansa ulkopuolelta. Omassa sukututkimusohjelmistossaan tekijä on toteuttanutmoderneja ratkaisuja sukututkimustiedon tallennukseen.
Vaikka tutkielman luettavuus onkin vain tyydyttävä, saa asiaa tuntematonkin lukijasen perusteellaa käsityksen sukututkimustiedon luonteesta ja tiedon käsittelyn problematiikasta. Asiat olisi paikoin voinut ilmaista selkeämmin. Tarkasteltavistaohjelmista olisi voinut saada enemmän irti. Tekijän varovaisuutta tässäsuhteessa tosin selittää kilpailja-asetelma suhteessa tarkasteltaviin ohjelmiin.
Tekstissä esiintyy jonkin verran pilkku- ja yhdyssanavirheitä. Viiteluettelossa onpuutteita. Viimeistely olisi voinut olla parempi.
Esitämme tutkielmaa hyväksyttäväksi arvosanalla cum laude approbatur.
Helsingissä 4.3.2002
Harri Laine Seppo Sippu