English infoLite om mig

Kaarlen ohjelmistoserveri


Kaarle Kaila

Henkilökohtainen kotisivuni yliopistolla

Opiskelen tietojenkäsittelytiedettä. Helsingin yliopistossa suorittamani tietojenkäsittelyopin approbatur oli järjestyksessä seitsemäs. Tämän kertoi prof. Tienari minulle hakiessani merkintää opintokirjaani vuonna 1968. Tämä tapahtui tietysti ensimmäisen approbatur kurssin välikokokeiden tulosten selvittyä. Olin silloin jo suorittanut muut vaadittavat kurssit, kuten Elliot konekielikurssin ja Algol kurssin harjoituksineen.

Elliot oli 39 bittinen transistoreita täynnä oleva tietokone. Siinä ei tainnut vielä olla mikropiirejä. Muistia oli muutama kilo. Syöttö ja tulostus hoidettiin reikänaihalla. Mielenkiintoinen tuttavuus.

Ennen näitä aikoja minä olin kuullut puhuttavan sähköaivoista ja jostain olin saanut muistaakseni sen käsityksen, että sähköaivon tieteellinen nimi oli International Business Machine.

Suoritin noihin aikoihin LuK tutkinnon matematiikka pääaineena ja olin jo tekemässä Pro Gradua satunnaislukugeneraattoreista, kun työ ja perheolot veivät mielenkiinnon muualle jolloin FK tutkintoi jäi saavuttamatta.Aloitin syksyllä 1994 opiskelun Yliopistolla uudestaan 25 vuoden jälkeen nähdäkseni mistä tietojenkäsittelytieteiden kohdalla on kysymys tänään. Koska olen vaihtanut pääaineeni tietojenkäsittelyopiksi joudun aloittamaan cum-laude opinnoista ja keräämään aika paljon opintoviikkoja jos haluan valmistua.

Nyt (syksy 1996) olen päässyt niin pitkälle, että minulla on Tietojenkäsittelytieteiden Cumlaudesta jäljellä tieteellisen kirjoittamisen kurssi jonka pyrin saamaan kuntoon syksyllä 1996 ja laskennan teoria jota harkitsen ensi kevääksi.

Tieteellisen kirjoittamisen kurssilla ovat aiheeni

Syksyllä 1996 osallistun myös CASE järjestelmät laudatur seminaariin.

Keväällä 1997 en ole osallistunut aikapulan takia muuhun kuin Olio-ohjelmointi kurssiin

Syksyllä 1997 osallistun kurssiin tietokonegrafiikka.Olen ottanut harjoitustyökseni Sukupuun piirto sukutietokannan tietojen pohjalta. Tämä ohjelmisto pohjautuu osittain ohjelmistotuotantoprojektiin Hytky keväällä 1996 joka kuvaa yksilöitä ja yhteyksiä tietojenkäsittelyn alalta. Tätä ajatusta olen soveltanut siten, että Sukuppuun piirto-ohjelmassa yksilöt ovat yleensä henkilöitä ja yhteydet sukulaisuuksia. Keväällä 1997 tekemääni harjoitustyöhöni CKKScrollView jota olen joutunut merkittäväti korjailemaan ja muuttelemaan mutta perusajatus on yhä sama. Olen nimennyt luokan CKKScrollView CKKView:ksi ja muutenkin kehittänyt tätä rakennetta. Olen nimennyt ohjelman Genealogia:ksi. Sukutietokannan luonti onnistuu Sukuohjelmisto 8.0:n avulla.

Laskennan teoria tuli valmiiksi keväällä 1998 ja samalla Tietojenkäsittelytieteiden cum laude oppimäärä.

Syksyllä 1998 olen osallistunut

Kevät 1999

Rakenteisten dokumenttien käsittely kurssi

 


Miten tietokoneet ovat sitten muuttuneet työssäolovuosien aikana (1969-)?

Ensimmäinen tietokone jonka kanssa tein varsinaista työtä oli IBM 360/40 joka oli 32 bittinen, siinä oli 128 KB muistia ja 8*30MB levytilaa. Koska levyt olivat vaihdettavia oli levytilaa käytännössä riittävästi. Käyttöjärjestelmä pyysi oiketa levyä ellei sellaista sattunut olemaan sopivassa asemassa. Se siis vastasi ominaisuuksiltaan aikalailla nykyistä PC:tä. Se vaati konehuoneen ja erillisen ilmastoinnin mutta minusta suurin muutos on kuitenkin sen hinnassa:

 

1969

1996

Laitteen hinta

4 Mmk

10 Kmk

Suunnittelijan alkupalkka

1200 mk

10 000 mk?

palkkaindeksi (tietokoneissa)

100

333333

 

 

 

Nykyinen aloitteleva suunnittelija tienaa siis 3333 kertaa paremmin kuin vuonna 1969. Olenkohan laskenut oikein?


Harrastukset

Sukututkimus

Vuoden 1999 alusta Sukutietotekniikka ry ja Suomen sukututkimusseura yhdistyvät ja minut on valittu Suomen Sukututkimusseuran hallitukseen vuoden 1999 alusta.

Olen toiminut Sukutietotekniikka ry:n hallituksessa vuoden 1994 alusta, jossa puuhailen lähinnä sukututkimusohjelmistojen parissa. Ohjelmasivultani, johon pääset tämän sivun alussa olevan linkin kautta voit noutaa mm yhdistyksemme sukuohjelmiston viimeisen version. Ohjelmamme "Sukuohjelmisto 8.0" on vapaasti kokeiltavissa ja käytettävissä kaikkine ominaisuuksineen niin kauan kun henkilöitä on tallennettu alle 250. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi voit ostaa yhdistykseltä ohjelman jolloin saat täydet oikeudet sen käyttöön.

Sukuohjelmisto sekä mm tekemäni Asunto Oy:n tarpeisiin soveltuva Excel pohjainen kirjanpitoohjelma löytyy ohjelmistoserveriltäni.

Tekemääni Sukuohjelmisto 2000 ohjelmaan kuuluvalla Word mallilla voi tehdä esi- ja jälkipolvitulosteita jotka sitten on talletettavissa esim html muotoon.

Planetary Society

Scifi-romaanit ym ovat kiehtoneet minua ties kuinka kauan. Erilaisten avaruusmatkailujen kuvitteleminen oli tosin helpompaa nuoruudessani, kun ei vielä tiedetty mitään esim marsista ja venuksesta. Uskottin yleisesti, että siellä saattoi olla elämää, ehkä älyllistä eikä sen ajan scifi-kirjojen tarvinnutkaan matkustaa sen kauemmaksi.

Olen jo useamman vuoden ollut jäsenenä Kalifornian Pasadenassa Planetary Societyssä joka seuraa läheltä avaruustutkimusta. Yhdistys pyrkii voimakkaasti edistämään myös eri avaruusvaltojen, erityisesti USA:n ja Venäjän yhteistytä. Tämä yhdistys julkaisee mm Planetary Report nimistä lehteä, joka tulee jokaiselle jäsenelle.

Kesäisin vietän usein aikaani Sätuholmen saarella, joka näkyy tässä veljeni kallionäkymässä. Omistan saaren yhdessä toisen veljeni kanssa. Sätuholmen sijaitsee Bromarf nimisellä paikkakunnalla,joka nykyisin kuuluu Tammisaaren kaupunkiin,mutta oli vielä 1960 luvulla itsenäinen kunta Länsi-uudellamaalla hankoniemen pohjoispuolella.


27.6.1996 jälkeen jollain sivullani täällä on käynyt kävijää


Minä ja perhe

Minulla on 5 lasta, joista ensimmäisestä avioliitostani olevat lapset ovat Susanna ja Tomi sekä toisesta Camilla, Johanna ja Filip. Ikäeroa on vanhimman ja nuorimman välillä yli 24 vuotta.

Pikkuveljeni Urpo Kaila puuhastelee nykyään myös tietokoneiden parissa.Minun ja hänen välinen ikäero on yli 15 vuotta, joten tällaiset ikäerot ovat ilmeisesti sukuvika. Kun katson taaksepäin näen että esivemmillanikin on ollut lasten joukossa aika suuria ikäeroja.

 nimilapsia

vanhin

nuorin

 

 

 

isä

Yrjö Paavo Ilmari Kaila

30.7.1912

4

13.4.1944 (minä)

29.10.1959

isän isä

Paavo Kaila

29.10.1885

5

3.12.1907

9.10.1913

isän isän isä

Elieser Johansson

28.1.1846

18

31.8.1872

8.8.1898

isän isän isän isä

Gustaf Johansson

13.12.1810

10

21.10.1839

25.4.1859

 

 

 

 

 

 

Isäni on vuodesta 1947 julkaissut Kankarin Kailat nimistä kirjaa joka sisältää luettelon Gustaf Johanssonin jälkeläisistä puolisoineen. Tämä on ilmestynyt lisäksi vuosina 1960, 1970, 1980 ja 1990 jolloin minä olin ko kirjan tekijänä. Seuraavan kerran kirja pyritään julkaisemaan vuonna 2000 jolloin Gustaf Johansson täyttää 190 vuotta. Sukujuhla on pidetty Gustaf Johanssonin syntymäpäivän aikoihin. 1.1.1990 Gustaf Johanssonin jälkeläisiä puolisoineen oli n 1406 joista jälkeläisiä 949, näistä elossa 756.

Todettakoon, että Elieserin lapset ovat kahdesta avioliitosta, muut ovat yhdestä.


Fujitsu Computers Oy antoi minulle kenkää keväällä 2000

Työkokemukseni

Olen työskennellyt tietokoneiden parissa vuoden 1969 alusta. Jotain kokemusta minulla oli niistä yliopiston lisäksi myös parin aikaisemman kesätyöpaikan ansiosta mutta tuolloin vain käyttäjänä. Itse laitteeseen en silloin päässyt koskemaan.

60-80 luvuilla keskityin assembler tason systeemi-ohjelmointiin mm IBM/360, PDP-11, Interdata-32, Honeywell DPS-6 ja joihinkin 8-bittisiin mikroihin.

Nykyisin en juuri assembleria käytä. Tällä hetkellä kehitystyökalujani ovat mm Visual Basic, Excel VBA ja jotkut muut sovellukset. Microsoftin Visual C++:tä olen myös alkanut käyttää siellä missä mahdollista.

Työskentelen Fujitsu Computersin tietokonetehtaalla ja useimmat sovellukset, joiden kanssa olen tekemisissä ovat Client-Server sovelluksia tavalla tai toisella. Yritys on vaihtanut nimeä ja myös omistajaa muutaman kerran. Aloittaessani yriktyksen nimi oli Nokia Elektroniikka kesäkuussa 1973. Nimi on sittemmin vaihdellut Nokia Data-Nokia Informaatiojärjestelmät-Nokia Data. Noin 1988 Nokia osti Ericssonin tietokonetoiminnot jotka silloin liitettiin Nokia Dataan. 1990 luvun alussa Nokia möi tietokonetoimintansa Fujitsun 80%:sti omistamalla ICL:lle. Sittemmin tietokonetehdas on siirtynyt Fujitsun tytäryhtiöksi ja nykyisin työnatajani nimi on Fujitsu Computers Oy. Fujitsu Computers tuottaa Suomessa mm MikroMikko nimellä markinoitavia PC tietokoneita.


This page is maintained by Kaarle Kaila.
Kävijälaskimesta huolehtii